Ku amād lōpitaid voļțõ iznītsiņțõd, Otokar lekš Alvīn tubbõ un pōliz Alvīntõ pa-nāizõks, bet Alvīn kītiz: “Ma vȯļ amūstõz sinnõs un sin jedst ma um jellõn, bet neiku sa eņtš antõ sõnā un zvērõst mūrdist un tapist min izā mōzõ, ma äb või sin nāizõks vōlda, koņtš ma kuolõb. Pierrõ kuolõmõt sa mīnda võid sōdõ, bet jedsõ äb.” Otokar kil izskaidõrtõz, ku ja ta äb vȯlks täm izzõ (~izā) jarā tappõn, siz täm izā vȯlks tǟnda mōzõ tappõn, bet Alvīn ei eņtš jūr un Otokarõn voļ lēmõst lǟlam sidāmõks jarā. Bet vēl ju lǟlam sidāmõks ei Alvīn, siest ku ta atsōtiz Otokartõ, kienta ta mīļiņțiz emīņț ku eņtš jengõ. Otokar aizlekš kuodāj un iestōjiz pa mierflot kapteinõks un dēņiz sǟl. Alvīn eņtš jemāks aizbroutšintõ Rīgõ jelām un pidist ēņtšta ilzõ käd-tiekõks. Ku Otokar sai kūltõ, ku Alvīn um Rīgõs, ta votšiz ilzõ un lekš vēl ikškõrd eņtš vȯnnõ kōļõm un Alvīntõ piepōlam. Ku ta piezvaņiz sīe kod jūr, kus Alvīn jemāks jelist, tämmõn ukši attei ikš vanā prost nai, un ku ta eņtš kizzõmõz jeddõ paņ Alvīn tagān, vanā nai kītiz, ku preilõn äb pievõtā mitītõ un um rujā kuolõmõz pǟl. Otokar arvarrõ lekš sillõ. Alvīn jemā tǟnda savõtiz kīlmad sõnādõks, bet ku Otokar pōliz andõks, siz ta pieāndiz un lekš vaņtļõm, mis tidār tieb. Kualvīn kūliz, ku Otokar attund siz gībiz jarā. Jemā ailõz tubāst ulzõ, ku Alvīn un paldīņ jarā kuolõn. Otokar nei ūškast jamstõd iekiz ilzõ, ieailõz Alvīn tubbõ, lāngiz tämmõn pǟlõ un īrgi räukõ nei kibḑistõz, ku brīnõm vȯļ jemān siedā kūldõ. Nei Otokar pīliz mingõz stuņḑ Alvīn rīndad pǟl un butšiņțõz tǟnda, koņtš Alvīn attei sīlmad, apakiz Otokartõ, nuobutšiņțõz tǟnda un kītiz: “Min ārmaz drougõz, ma nuozvēriz, ku ma kuolõmõst sōņi äb lǟ sinnõn nāizõks, bet neiku ma vȯļ ni nuokuolõn un sa mīnda nustist pierrõ nōvõ ilzõ, siz ni man um sinnõn amā eņtš tuoiz igā, koņtš ma jelāb. Kis võib Otokar vonnõ izkītõ un izkēratõ, siedā jegā īdõn eņtšõn um samuoštamõst. Nei Otokar sai Alvīnõ pa-nāizõks, un ja ne äb uotõ jarā kuolõnd, siz ne vēl paldīņ jelābõd vondzist, koņtš kuolõbõd. Un ja min armõd luggijid siedā äb uskõt, siz ma pōlab väggi: ligid Mustānum killõ, sǟl tēg vēl liedatõ vanād nīn mīrõd īd kȭnka sillõ (!) .” Kr 56 Kui päp broutšõz touviž Vaņtšti jellõn kovāl Ans. Mitikš rišting äb ūo vȯnd seļļi, kienta ta äb ūo võind piepiettõ un piekrōpõ. Īds riškõs vȯnd kutstõd päp un Ans ka. Ans um sǟl piettõn roušti un tiend amḑi nikīdi. Päp um nagrõn iļ muļkist rovst, kienta nei aššõ võib piepiettõ, un kītõn Ansõn, ku tǟnda ta kil äb või piepiettõ. Ans kītõn, ku ta võib päppõ piepiettõ. Päp kītõn: “Ja sa mīnda võid piepiettõ, siz ma sin āndab tiera sīek kūlda rōdõ.” Un nei nänt rõk um loppõn.
