Bet um tund kīela kōdtuoistõn āiga. Ta um kūlõn, ku īds nūrkas gräbīkšõb maktig. Ta um lǟnd vaņtļõn, mis sǟl um. Sǟl um vȯnd zārka un kūlõn, ku sǟl zārkas nei rõkāndõb nei sizāl ku. Ta um mõtlõn: minnõn um pīlõmõst līdzõ sīe zārkaks pitkālõz mōsõ. Ta līdz ku nuolaskõn pitkālõz mōzõ, nei poukõn zārka kōņtš sīezõ pūolõ mōzõ, kus ta um vȯnd, un astõn kurē sǟld uldz. Nei mīez svipt zarkõ sizzõl. Kīela um nuorabbõn ikš - kurēn um vȯnd lēmõst zarkõ. Bet kurē um nǟnd, ku um vȯnd mīez jeds. Mīez um kītõn: “Äb lask sugīd. Ja sa nuolugūd min izā touviš, siz ma kil laskūb.” Bet kurē, ku ta üb mūošta. Ku izānd um tund ūoņdžõl mīe ulzõ laskõm, (siz) ta um nǟnd, ku istāb mīez neitstõks. Un mīez um sōnd izānd kädst pǟgiņ rōdõ iļ sīe knaš neitst un mīez um nagrõn: “Nei va um! Izānd kēņigtidārõks agā agā jelābõd vel paldīņ.
