Īd perīnaizõn um kuolõn pūoga jarā. Ta um väggi jennõ itkõn (~räukõn) täm tagān. Ikškõrd ta um nǟnd, ku tulāb pids riekkõ ikš mīez un vaņtļõn touvõ pūol. Kui sǟl juvist lǟb? Voi sa min poigõ ka neist? Un kunā sa tāgiž lǟd?” - “Nǟ, ” kītõn mīez vastõ: “eggiļ ȭdõg ma sai jumāl kädstõ atļou un täm ūoņdžõl tuļ mōzõ. Sin poigõ ma neiz. Tämmõn lǟb juvist. Un tāgiž ma lǟb täm iezõ kiela kōdtuoistõn aigõz.” Perīnai pallõn: “Vȯl nei juvā un aizvī min pūogan rōški ōriņi un leibõ - skuolsõ ju um vajāg.” - “Nänä, siedā ju tikkiž võib nuovīdõ, ” atkītõn mīez. Un perīnai sapand koț sillõ ōriņi, veššõ, leibõ, vȭitā, vozzõ, mõukõ un vēl rōdõ ka īd pūol tuontõ (~vīžsaddõ rubīļțõ) , laz nuoāndag siedā täm pūogan. Mīez set nagrõn īd, ku nei muļki rišting, kientõ nei aššõ võib piepiettõ un kis uskūb, ku touvõšt võib mō pǟl attūlda. Võttõn koț sälgõ un lǟnd kuodāj, nopiddõn ōriņi, nosiend leibõ, vȭitā, vozzõ un mūdõ, mis sǟl um vȯnd, istīrõn rōdõ un äb ūo lǟnd mit sug touvõš, bet jellõn pids passouļțõ un piettõn kievāmmēļiži roušti un apēțõn un mitiņțõn ēņšta muļkiz rouv juvāmõks, koņtš kuolõn. Kr 54 Kui kurē poisõd voltsõ neitsõd jūr lǟnd
