Ikškõrd u’m tund ikš vanā mīez kīrazt tagām. Zeļ u’m vȯnd maktig knaššõ no-oppõn ta’ggõ un u’m knaš kirrõ vanāmī’en nota’ggõn. Ni vanāmīez u’m kītõn: ”Ku sa seļļi sūr kaļāj ūod, si’z ta’ggõ mi’n ka ūd pǟl!”. Kuŗē zeļ u’m kītõn: ”Nǟ, siedā ma võib.” Kuŗē ä’b ūo sīesaggõl smēḑšõ vȯnd, bet kūldõn uks tagān, ku vanā u’m zeļļõks sprīežõn. Ta u’m vaņţlõn, või si’z zeļ notagāb ka vanā mī’e ūd pǟl. Rōz āiga pie’rrõ zeļ u’m vȯnd vanā mī’e nota’ggõn kō’dõkstuoistõn āigast vanā pȯisõks. Kuŗē u’m mõtlõn, ku ne’i va’nnõ mīestõ võib nota’ggõ ūd pǟl, si’z ta võib eņtš je’mmõ ka nota’ggõ ūd pǟl, kis u’m pǟgiņ juo priš ä’b ku se vanā mīez. Ku vanā mīez, kis ni u’m nūoŗ pȯis, u’m nuolǟ’nd je’dspēḑõn, si’z ta u’m tūond eņtš jemā un irgõn ta’ggõ. Amā ežmõks ta u’m pand jālgad ēzõ tu’llõ, bet ku u’m võttõn ulzõ, si’z at vȯnnõd jālgad järā pa’llõnd. Bet ta ä’b ūo sīest midēd istīend. Ta u’m pand pǟ te’iž tu’llõ, bet ni se ka u’m pa’llõn järā. Ni tä’mmõn u’m su’ggõn kõzā un viskõn ru’mp ka tu’llõ. Ni u’m kuŗē jemā järā pa’llõn. Kuŗē u’m võttõn ne tū’gõd un kaisõn sīn ī’ž smēḑ tutkāmõ un sǟl at irgõnd ka’zzõ vīrist un pu’nnist puţkõd sūrd laigād lī’edõdõks. Un kuŗē u’m ne puţkõd nonuttõn pa tabākõks. Tämā si’z notagīz eņtšõn roudiz pīp, un tikkiž, kis set at tunnõd tä’m jūr tagām, ta u’m andõn eņtš pīpõst smēkõ. Ne’i u’m su’ggõn se giftig tabāk, mis paldīž ro’vz smēkõbõd un bū’ojõbõd eņtš tīerit. I 1924 Alfred Damberg, 9. III 1909 Sr 102 Spūokõd kīņ
