»Kui knaššõ sa mūoštad rõkāndõ!» kītiz Di’drõk nai, va’llõs kaffen jū’rõ i’ļžemḑi, »siedā kūldsõ mi’nnõn sadābõd sīlmad vi’zzõ. Paldiņ u’m ne’i ī’ž, ne’i ku ma vȯlks lǭtõl.» »Pǟgiņ ro’vžti tī’ebõd jõ’vvõ, » kītiz vastõ Di’drõk, »bet vä’ggi veitõ ro’vžti rõkāndõbõd jõvīst. Sieldõ ažā, ku rõkāndõ ä’b ūo ne’i kievāmstiz ku tī’edõ. Rõkāndõ u’m ka pīentim ažā ku tīe.» Si’z ta va’imstiz vaņțļiz eņtš piškīz pūoga pǟlõ, kīen ētiz äbī. ta ei punīzõks ja kīņḑõld īrgizt vīerõ tē lõidõ. Siedā tä’mmõn ä’b või võttõ vigāks, ta vȯ’ļ ve’l piški. Ku vȯ’ļ tund kievād ja piški Ants īrgiz tegīž ve’jjõ, ja tegīž set jõvvõ turskõ, sīgõzt ja laššõ kūjizt kuodās, Di’drõk kītiz eņtš naizõn, ku ta lē’ji vaņțļõm piškīzt Antsõ. »Vȯi tōvaz, kui jõvā sid-am si’nnõn u’m!» nutīz nai, »sa ī’dstī’d mu’rtõd i’ļ munt. Võtā sūr vežā ka īņõ kalād pierāst!» Di’drõk viedīz pitkād sǭpkõd jalgõ, ja sūr vežā kä’dvards, lekš Ants jū’r. »Jõ’vvõ päuvõ ka, piški Ants!» kītiz Di’drõk.
