Sǟlīž istīz ka piški kutški, se utīz: “Andzi, visk minnõn ka īd piškiz kabāl, min mag um väggõ tijā! Ku ma sūrõks sōb, siz ma vȱidab sin kōrandt, vau, vau!” “Miau, miau, ānda minnõn ka īd piškīz kabāl, ” pōliz piški kašpūoga: “Ka min mag um tijā. Ku ma sūrõks sōb, siz ma akūb sinnõn jegā pǟva īd īr, miau, miau!” “Mǟ, mǟ, ku ma sūrõks sōb, siz ma āndab sinnõn am pierāst villõ!” nutīz rõv pǟld ūonõpūoga, “Ānda minnõn ka īd piškiz kabāl!” Aņdrõks āndiz amādõn, ja vȭidagslēba iz ūo emīņ mittõsuggõ sūŗ. Amā perīzõks tuļ vel abuidi vermlinki. Līndiz kizzõmõt pūola pǟl. Ja jedmõl ku Aņdrõks sai kīeldõm, vȯļ tämmõn jõvā lēba nukā nik vail. Sīeks ta līndiz rōz kilgõ ja ōriz sǟld: “Hilp, hilp! Seļļi va pȯlākõz! Sin jagūks ei vel killõld! Ku ma sūrõks sōb, vaņtl, siz ma võtāb sinnõn amā jarā, hilp, hilp!”
