Piški kuŗē u’m mõtlõn, kui laz perīmī’e kä’ddõ sǭgõ; pie’rrõ tä’m u’m tund mī’elõ. – Ta u’m lǟ’nd perīmī’e jūr pa pȯisõks. Sīe āigast u’m vȯnd tu’ļļi sõ’vvõ un piški kuŗē u’m opātõn, laz perīmīez ki’llõg vīļa sūozõ. Ta u’m ne’i tīend, ni si’gžõ u’m vȯnd ne’ije’nnõ viļļõ, ku perīmīez u’m nuttõn: ”Kus ma sīe vīļa laz pangõ, mi’n āitis ä’b ūo ne’ije’nnõ rūimõ!” Piški kuŗē u’m kītõn: ”Ki’l si’nnõn piepūtõb siedā viļļõ, ma si’n opātõb tǟnda iztērõ.” Piški kuŗē u’m tīend brūz, sǟl ta u’m perīmī’en opātõn špirkt brõuvõ. Un se ka u’m istund. Ikškõrd u’m perīmī’e jūr attund kilā vaņīm. Ni perīmīez u’m nai kõzāstiz nuttõn naizõn pǟlõ: ”Tūo aššõ sīe potīļ!” Siedā nǟ’dsõ piški kuŗē u’m a’ilõn sǭtõn jūr un nuttõn: ”Perīmīez u’m kä’dsõ, perīmīez u’m kä’dsõ!” Ni u’m tund sǭtõn kā vaņţlõm, mis ne sǟl tīebõd. Sǟl ta u’m nǟnd, ku perīmīez u’m jūond kilā vaņīmõks. Sǭtõn ra’bbõn piškīz kuŗēn a’b pǟl un kītõn: ”Ni sa ūod malāts, ku sa siedā võižt” un karīņţiz tä’mmõn potīļ rīndad je’ddõ. Ne’i ne ve’l paldīž kǟ’bõd – sǭtõn piškīz kuŗēks je’dsõ un tikkiž ēļ nänt tagān. Ne vȯtšõbõd, ku sǭks te’iž mingiz eņtš kä’ddõ ne’iī’ž ku sīe perīmī’e. I 1924 Alfred Damberg, 9. III 1909
