Se vȯ’ļ ne’i. – Ikš perīmīez u’m nītõn mõtsās ainõ. Bet ni u’m tund ȭ’dõg pǟlõ. Ta u’m mõtlõn, mis ta ni kuodāj lǟ’b ma’ggõm, ta īeb sīņīž tuoiz āinadkīņ pǟl ma’ggõm. Ni ta nopu’ggõn sīe āinadkīņ pǟl i’lzõ un ni sǟl u’m vȯnd kaņdžbū nopandõd sīņīž un ta u’m pand sīe kaņdžbū kilgõ ma’ggõm. Ni ta u’m kūlõn briesmig dump allõ, selliz märā, un u’m mõtlõn, mis sǟl umātõ. Ikškõrd u’m kargõn ikš mīez i’lzõ sīn āinadlūkõz ikš sūr mīez, bet sūr tabār tagān, un tīera barā su’žži allõ. Ta u’m ertļõn nēḑi su’žži ī’d jālgaks ”kutš ärr!” un tuoiz jālgaks tegīž ”kutš ärr!” Kakš jalgõ at vȯnnõd – kui mīez, set ku tabār. Sīe perīmī’en u’m u’m irm vȯnd, ku ta ni līb pagalam. Un ni ta u’m võttõn lougõ-lougõ sīe kaņdžbū, ne’iku ta ä’b ūo se (!) kūlõn, un ne’i grūžõn sīe kaņdžbūkõks sälgõz un ne’i se lūk-alā mǭ’zõ. Un si’z u’m ouŗõn: “Vȯnd ma siedā tieudõn, ku sa sǟl kīņ pǟl ūod, si’z sa ki’l vȯlkst pagalam vȯnd!” Un ne’i ne sudūd tä’mmõn pǟlõz un si’z at kīskõnd, a’rtõnd tǟnda järāndz – ne’iku kõuvõ tō’š lǟ’nd tšärrks, tšärrks, tšärrks tšärkstõn. Un sīepierāst um se tīetõb, ku vīlkatõkst su’žžist kārtabõd. Ma ju mõtlõb, ku se u’m ikštäuž – vīlkatõks või kimkǟngaļi. Sr. 10. XII 1923 Pētõr Folman, 1877
