»Jõvīst u’m, vȯlkõ se ni ne’i, kītiz Di’drõk, , silāstõs piškīz Antsõn pȯskõ. »Tu’l ja parānt mi’n āita katūks.» Joutõm piški Ants tikīz vä’ggi mie’rrõ, kus ta set päuvõ i’z ūo vȯnd, bet ta i’z kīt Di’drõkõn midēgõst vastõ, sīestõ ku se vȯ’ļ tä’m ne’i jõvā sõbrā. »Sa mõtlõd, se ä’b ūo mi’n pūolstõ jõvīst, a’ž ma kītõb, ku mi’nnõn ä’b ūo aigõ», ta kītiz ārga īelkõks. »Tuo’d pierāst ne’i u’m, » kītiz Di’drõk. »Ma mõtlõb, ku ä’b ūo je’nnõ si’n kä’dst tǭ’dõt, a’ž ve’l arrõb siedā, ku ma āndab si’nnõn eņtš loḑā. A’ž sa ä’d tǭ’, si’z ma lǟ’b ja tīeb ī’ž.» »Või tǭvaz, siedā set ä’b!» nutīz piški Ants ja īekiz lovāld ulzõ. Ta ēḑiz vi’zzõ ja lekš paikõm katūkst.
