»Mi’n ārmaz sõbrā!» nutīz piški Ants, »sa võid sǭdõ amād mi’n kalād, kui je’nnõ set mi’nnõn kuo’nnõ u’m. Ma tǭ’b, la’z sa mi’nstõ jõvīst mõtlõg, eņtš õ’bdizt skēḑõd ma sǭb mingiz mū pǟvan tā’giž.» Ta võtīz amād eņtš kalād ja tǟtiz Di’drõk sūr vežā. »Tēriņtš, piški Ants!» nutīz Di’drõk, ku lekš i’ļ kȭnka kuodāj dēļ i’ļ a’b ja vežā kä’ds. Tuoiz pǟvan, pandsõ ka’ļḑi kuo’ddõ kuijõm, Ants kūliz, ku Di’drõk nutīz tǟnda. Ildīņ ta īekiz strepīst mǭ’zõ ja rūoikiz kǭrandõl vaņțļõm, mis sǟl u’m. Sǟl vȯ’ļ Di’drõk, sūr kuoț sǟlgas. Kuoțšõ vȯ’ļ taptõd vā’ški. »Ārmaz piški Ants, » kītiz Di’drõk, »vī sīe vā’škiz Kuolkõ ja mī bǭikõd allõ jarā.»
