»Dēļ!» nutīz Di’drõk, »kū’oḑõnsiedā mi’nnõn u’m vajāg mi’n sūrlǭja deņā kǭnd pierāst. Sīen u’m sūr ouk ja ažād sǭbõd kažīzõks. kui vȯndzistiz, ku sa siedā mǟdlizt! Võib nǟ’dõ, ku ikš jõvā tīe lūob mūḑi jõvāmidi. Ma āndab si’nnõn eņtš loḑā ja sa ānda tegīž mi’nnõn eņtš dēļ. Tuo’d pierāst loḑā u’m dēļstõ tõuŗim, bet sūrd sõbrād ä’b vaņțļõt sīe pǟlõ. Pǭlaks, ānda ildīņ sīe dēļ la’z ma võigõ ve’l tämpõ ī’ž lǭja deņā kǭnd jarā parāntõ.» »Tieutõb ažā, » kītiz piški Ants, jūokšiz ulānalā ja tȭmbiz dēļ mǭ’zõ. » »Se ä’b ūo mingi sūr, » kītiz Di’drõk, »ja ma kārtab, ku sīest ä’b īe midēgõst jemīņ pǟlõ loḑā pardõ pierāst, bet se ä’b ūo mi’n sī. – Ne’i, sa sǭd mi’n kä’dst loḑā, ma lūotõb sa āndad mi’nnõn mingiz kalā vastõ. Sīḑš u’m vežā, tieutõb tieutõb a’ždi, sa tǟtad sīe a’igšti sǭņõ tǟdõks.» » A’igšti sǭņõ?!» nutīz piški Ants pūolst sǭņõ ädāgõn. Vežā vȯ’ļ vä’ggi sūr ja Ants tīediz, ku pandsõ vežā tǟdõks, ä’b īe jemīņ ka’ļḑi eņtšõn rǭ’ pierāst mīdõb, ta, vāņ, mõtliz i’ļ eņtš õ’bdizt kabātkīela skēḑõd tā’giž sǭmiz. »Ku ma võib andõ si’nnõn eņtš loḑā, » kītiz Di’drõk, »si’z ma ä’b mõtlõ, ku se u’m je’nnõ, ki’zzõ si’n kä’dst vastõ mingiz kalā. Ma kil tīedab, se ä’b ūo õigist va’idõ loḑāmingiz kalā vastõ. Bet jõvā sõbrā ä’b tū’o, d eņtš jõvām pǟlõ ī’d vaņțļõ, tä’mmõn u’m ä’bțõmõst sõbrān, la’z kil eņtšõn sīest su’ggõg ka’j.»
