Mōškõd. Kilā tagān mõtsā kilgs vȯļ piški kōrand. Sǟl jelīzt Kātši ja Katšī eņtš izāks ja jemāks. Lǟlamstiz sȭitizt izā ja jemā neijen peļļõ, laz võigõd läpši ja ēņtšta sīetõ ja ēḑtõ. Agā Agā ku jemā rujāks sai, siz lekš pūtõks väggõ sūrõks. Setkõrd iz ūo leibõ lōda pǟl ja mūstõ iz ūo mittõ rõkkõ. Ikškõrd, ku jemā tōž rīprokkõ kīetõ, iz līeda ta mittm midāgid, missõks võiks tūlda tīedõ. - “Ligīd lapst kierdõ mõtsõ ja kuoŗŗigid sǟld kujḑi rōgidi, ” kītiz ta Kātšõn ja Katšīn. Lapst lekšt. Ku rōgidi vȯļ killõld ja vel rōz emīņ, kītiz Kātši Katšīn: “Kuoŗŗõm jemā pierāst ka mingizt mōškõd, siz tämmõn um jõvā mēļ.” Ja lapst īrgizt mōškidi kuoŗŗõ. Agā Agā mōškidi vȯļ sīe sõvvõ veitõ, sīepierāst vȯļ näntõn kōgiņ vȯtšõmõst. Perīzõks līediz Katšī jõvā kūož ja kutsīz ka Kātšiz sīn. Sǟl vȯļt mōškõd nemē pēgal tutkāmõd ja pǟgiņ vȯļ nēḑi ka, mō vȯļ nemē punni īd. Sīegid izt pistāt lapst mittõ īdtõ maŗŗõ eņtš sūzõ, agā agā paņt amād Kātšiz kibārõ. Pigātagā vȯļ kibār jubā täuž, ku lapst tōžt irgõ kuodāj lǟdõ. Ni ne ädāgizt jarā, ku neizt, ku äb tīedat emīņ, kus pūol lǟdõ. Ilm novvõ vaņtliz Kātši amā immõr ja Katšī īrgiz itkõ. Äkīstiz pīliz nänt jeds nemē mō ald tund imīļi vanāmiez. Tämmõn vȯļt pitkād aļļõd abbõnd ja seļļizt eņtšõd ibūkst. Käds vȯļ tämmõn pitkā kuldi sovā. “Mikš tēg lapst äd ūot īž nēḑi mōškidi sīend, ja ūot amād kibārõ kuoŗŗõnd?” kizīz vanāmīez. - “Mäddõn äb ūo aigõ, paij vanāizānd!” vastātiz Kātši. “Mäddõn um kuodāj rūoikõmõst. Mēg kuoŗŗizmõ set jemā pierāst.” - “Ma nǟb, ku tēg ūot jõvād lapst!” kītiz vanāmīez ja rabīz sovāks kuolm kõrd vastõ mōdõ.
